Yhteydenotot
Ota yhteyttä joko suoraan asunnonvälittäjiin tai käytä meidän palveluitamme.
SEND
Login form
Sorry, User can NOT register!

Page 2 of 5

Tjäreborg esittelee pohjoismaisen Lomaraportin

Tjäreborg kokosi yhdessä sisaryhtiöidensä kanssa ensimmäisen laajan raportin pohjoismaisista lomatrendeistä. Lomaraportti 2019 valottaa matkailun trendejä ja pohjoismaalaisten lomaan liittyviä toiveita, arvoja ja aikeita. Raportti kertoo muun muassa, että designhotellit ja niiden ravintolakonseptit ovat tärkeitä lomakohteille ja kestävän matkailun kannalta perinteinen lomalentopaketti on ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan. Raportista käy myös ilmi, että Z-sukupolvi ja milleniaalit eivät halua lomallaan ruskettua ja bailata vaan levätä ja palautua.

Historiallisen helteinen kesä 2018, heikko Ruotsin kruunu ja kiihtyvä keskustelu lentomatkustamisen ilmastovaikutuksista eivät ole horjuttaneet ansaitun ja odotetun lomamatkan asemaa pohjoismaalaisten mielissä. Matkailijoiden odotusten ja vaatimusten nähdään kuitenkin muuttuneen muutaman viime vuoden aikana. Lomahotelli on entistä tärkeämpi ja kestävän matkailun kysymykset nousevat enemmän esiin, kertoo Fredrik Henriksson, Thomas Cook Northern Europen (TCNE) viestintäjohtaja.

Nousevia trendejä

Perinteinen lomalento ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan

Kun yhä useammat haluavat tehdä ilmastotietoisia valintoja, perinteinen lomalentoon eli tilauslentoon pohjautuva matkapaketti erottuu edukseen. Sillä on kestävyyden kannalta useita etuja, kuten yhteiskuljetukset lentokentän ja hotellin välillä, hotellien korkea käyttöaste, ympäristösertifioidut hotellit ja lähes täysinä lennettävät, suorat lomalennot, joiden keskimääräiset CO2-päästöt per matkustaja ovat alhaisemmat kuin reittilennoilla.

Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja, ja kiinnostus matkailualan toimijoiden kestävyystyötä kohtaan kasvaa. Yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta pohjoismaalaisesta on sitä mieltä, että matkanjärjestäjillä ja lomailijoilla on yhteinen vastuu kestävästä matkailusta. Haitallisten päästöjen vähentäminen on matkailualan ensisijainen tavoite, mutta kompensaatiohankkeilla pyritään hyvittämään niitä ilmastovaikutuksia, joita ei vielä pystytä muilla keinoin estämään. TCNE lanseerasi huhtikuussa 2019 ainoana suurista matkanjärjestäjistä ilmastokompensaation, joka koskee kaikkia yhtiön asiakkaita ja kaikkia lentoja, riippumatta lentoyhtiöstä.

Designhotellit uudistavat perinteisiä lomakohteita

Hotellin merkitys on entistä suurempi. Usein hotelli on jopa tärkeämpi kuin itse lomakohde. Tyylikkäät designhotellit myös muuttavat käsitystä perinteisestä pakettimatkasta ja tekevät klassisista rantalomakohteista houkuttavia uusille lomailijoille. Esimerkiksi viime talvena Gambiassa avatun Sunprime Tamala Beach -hotellin pohjoismaisista asiakkaista 97 % ei ollut aikaisemmin käynyt Gambiassa.

Kasvisruokaa ja lähellä tuotettua

Seitsemän kymmenestä pohjoismaalaisesta lomailijasta sanoo ravintolan olevan tärkeä kriteeri hotellivalinnassa. Hotelliravintolat eivät nykyään ole vain hotellivieraita varten, vaan lomahotellin ravintolasta voi tulla go-to -paikka, johon suuntaavat yhtä lailla hotellivieraat, paikalliset kuin matkailijatkin. Esimerkiksi Tjäreborgin Casa Cook -hotellien ravintolat Kosilla ja Rodoksella ovat avaamisestaan lähtien houkuttaneet asiakkaita myös ulkopuolelta. Lähiruoka-ajattelu, tuoreet raaka-aineet ja kasvisruoka ovat tärkeässä roolissa hotellien ravintolakeittiöissä. Tänä kesänä Tjäreborg tuo erillisen kasvisruokalistan suosittujen Sunwing-perhehotellien à la carte -ravintoloihin.

Turkki palaa lomakartoille

Turkki tarjoaa euroilla ja pohjoismaisilla valuutoilla ostaville matkailijoille erinomaista vastinetta. Parin laskusuuntaisen vuoden jälkeen Turkki on noussut uuteen suosioon. Kahden viime vuoden aikana Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt ovat kasvattaneet tarjontaansa Turkkiin lähes 70 %. Kasvavan kysynnän myötä TCNE-konserni lisää panostusta Turkkiin ja avaa tänä kesänä kaksi uutta Cook’s Club -konseptin mukaista hotellia, Marmariksessa ja Alanyassa.

Suomalaisten top 5 -lomakohteet kesällä 2019:

1. Turkki

2. Rodos

3. Kreeta

4. Kypros

5. Mallorca

Pohjoismaisesti tarkasteltuna kärkiviisikko on sama, mutta järjestys toinen. Suosituin kohde on Mallorca, ja perässä seuraavat Rodos, Kypros, Turkki ja Kreeta.

Yhä useammat valitsevat keskipitkien lentojen talvilomakohteen

Gran Canarian suosiota talvilomakohteena ei tunnu horjuttavan mikään, mutta alle kymmenen tunnin lentojen piirissä olevia muita suosikkeja ovat Gambia, Kap Verde ja Egypti. Nämä hieman tuntemattomammat kohteet houkuttavat kulttuuri- ja luontoelämyksillä ja uusilla designhotelleilla. Tänä talvena Egyptin El Gounassa avataan kaksi uutta designhotellia, tasokas ja boheemi Casa Cook El Gouna sekä nuoremmalle, urbaanille kohderyhmälle suunnattu Cook’s Club.

Laskussa

Tänä vuonna ainakin näissä lomailmiöissä nähdään hiipuvaa mielenkiintoa:

Turha muovi: Kahdeksan kymmenestä sanoo haluavansa vähentää muovituotteiden käyttöä lomamatkalla. Thomas Cook Groupin kunnianhimoisena tavoitteena on vuonna 2019 luopua 70 miljoonasta kertakäyttöisestä muovituotteesta hotelleissa, lennoilla ja toimistoilla.

Bailaaminen: Vain 3 % nuoremmista, 18–35-vuotiaista lomailijoista ilmoittaa lomamatkan päätarkoitukseksi juhlimisen. 87 %:n mielestä tärkeintä on lepo ja palautuminen. 57 % haluaa käyttää loma-aikaa oman elämäntilanteeseen liittyvään pohdiskeluun.

Auringonpalvonta: Lämmin lomasää on tärkeä kaikille, mutta auringonpalvonta alkaa selvästi olla eilistä. 18–35-vuotiaista ainoastaan 6 % sanoo, että mahdollisuus ottaa aurinkoa on tärkeä syy varata lomamatka.

Huvipuistot ja vesipuistot: 77 % pohjoismaalaisista on nyt vähemmän kiinnostunut huvipuistossa tai vesipuistossa käymisestä kuin viisi vuotta sitten. Yhä useampi, 67 %, kertoo olevansa kiinnostunut paikallisuudesta, kuten retkistä paikallisille markkinoille, viinitiloille tai oliiviviljelyksille. Lähes puolet (46 %) on nyt myös entistä kiinnostuneempi ulkoiluretkistä ja patikoinnista. Tjäreborg lanseeraa tänä kesänä ”Love Local” -retket, jotka erityisesti tukevat paikallista yhteisöä, tutustuttavat paikallisiin perinteisiin ja tuovat esiin alueen historiaa.

Eläinpuistot: Seitsemän kymmenestä arvioi olevansa nyt vähemmän halukas vierailemaan eläinpuistossa kuin viisi vuotta sitten. Sen sijaan matkailijat haluavat nähdä eläimiä niiden luonnollisessa elinympäristössä, näin sanoo 60 % vastaajista.

Tutustu tästä koko Lomaraporttiin 2019

Read more...

Tjäreborgin lentoyhtiö valittiin Euroopan parhaaksi tilauslentoyhtiöksi

Tjäreborgin lentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia on saanut TripAdvisor-palkinnon: TripAdvisor Travellers’ Choice Award for Leisure Airline – Europe 2019.

Thomas Cook Airlines Scandinavia on nimetty TripAdvisor Travellers’ Choice Award -palkinnon saajaksi. TripAdvisor myöntää palkinnon vuosittain yhdelle Euroopan johtavista tilauslentoyhtiöistä, ja voitto perustuu lentoyhtiöiden saamiin laadullisiin ja määrällisiin asiakasarvioihin viimeisen vuoden ajalta.

“Olemme imarreltuja ja ylpeitä TripAdvisor-palkinnon voitosta. Palkinto on asiakkailtamme meille, ja osoittaa siten, että tarjoamme erinomaista laatua ja palvelua jokaisella lennollamme. Samalla täytämme myös “customer at heart”-lupauksemme. Tämä palkinto kuuluu kaikille työntekijöillemme, ja olen ylpeä saadessani johtaa tiimiä, johon kuuluu näin sitoutuneita ja osaavia työntekijöitä”, kertoo Per Knudsen, VD, Thomas Cook Airlines Scandinavia.

Thomas Cook Airlines lennättää tilauslentoasiakkaita Tjäreborgin, Vingin ja Spiesin aurinko- ja rantalomakohteisiin ympäri vuoden. Lentoyhtiön tavoitteena on alan korkein asiakastyytyväisyys ja parhaiden lentojen tarjoaminen kilpailukykyiseen hintaan, perustuen kehitykseen, palveluun ja täsmällisyyteen.

”On todella hienoa, että lentoyhtiömme sai näin upean tunnustuksen. Asiakkaamme ovat todella tyytyväisiä lentäessään Thomas Cook Airlines Scandinavialla, ja he kehuvat kerta toisensa jälkeen lennolla saamaansa erinomaista palvelua. On hienoa voida antaa asiakkaillemme vuoden parhaat viikot kun he lomailevat kanssamme, ja tämä tekee meidät erityisen ylpeiksi”, kertoo Christian Grønli, maajohtaja, Tjäreborg.

Palkinnon luovutti Tanskassa Thomas Cook Airlinesilla keskiviikkona juhlallisessa palkintojenjakotilaisuudessa vieraillut Kevin Maloney, TripAdvisorin Vice President Business Development.

”Sydämelliset onnittelut Thomas Cook Airlines Scandinavialle Travellers’ Choice Airlines -palkinnon voitosta. Matkailijat ovat valinneet teidät tämän arvostetun palkinnon voittajaksi. Tämä kuluttajilta saatu tunnustus on osoitus erinomaisesta asiakaspalvelusta ja korkeasta laadusta. Thomas Cook Airlines Scandinavia -tiimi voi olla ylpeä saamastaan palkinnosta, sillä matkailijat ympäri maailmaa ovat ilmaisseet, että he valitsevat mieluiten juuri tämän lentoyhtiön”, kertoo Kevin Maloney, Vice President Business Development på TripAdvisor.

Thomas Cook Airlines Scandinavia on vähentänyt päästöjä yli 20 prosenttia viimeisen 15 vuoden aikana, ja lentoyhtiöllä on Euroopassa alan alhaisimpiin kuuluvat hiilidioksidipäästöt per matkustaja. Lisäksi Tjäreborgilla on valikoimassaan yli 170 ympäristömerkittyä hotellia, kuten Sunwing- ja Sunprime-konseptihotellit. Tjäreborg pyrkii jatkuvasti vähentämään ympäristövaikutuksiamme täällä kotona, lennolla ja matkakohteissa.

Thomas Cook Airlines Scandinavia
Thomas Cook Airlines Scandinavia, TCAS, perustettiin vuonna 1994 Scanairin ja Conairin fuusiona. TCAS siirtyi osaksi englantilaista Thomas Cook Groupia vuonna 2013. Lentoyhtiö lennättää Tjäreborgin, Vingin ja Spiesin tilauslentoasiakkaita Suomesta, Ruotsista, Norjasta sekä Tanskasta moniin suosituimpiin aurinko- ja rantalomakohteisiin.

About Thomas Cook Group Airline
Thomas Cook Group Airline, part of the Thomas Cook Group, is one of Europe’s leading leisure airlines, operating from the source markets Germany, UK and the Nordic countries. With a fleet of 105 aircraft, the airline carries over 19m customers per year to 120 destinations, generating revenues of £ 3.5bn. Its 9,500 employees put the customer at the heart of everything they do. The airline has received almost 80 awards in the past six years, showing the passion and customer focus of its colleagues around the world.

About TripAdvisor
TripAdvisor, the world’s largest travel site*, enables travelers to unleash the full potential of every trip. With over 730 million reviews and opinions covering the world’s largest selection of travel listings worldwide – covering approximately 8.1 million accommodations, airlines, experiences, and restaurants – TripAdvisor provides travelers with the wisdom of the crowds to help them decide where to stay, how to fly, what to do and where to eat. TripAdvisor also compares prices from more than 200 hotel booking sites so travelers can find the lowest price on the hotel that’s right for them. TripAdvisor-branded sites are available in 49 markets and are home to the world’s largest travel community of 490 million average monthly unique visitors**, all looking to get the most out of every trip. TripAdvisor: Know better. Book better. Go better.

Read more...

TUI selvitti: Näihin kohteisiin eurooppalaiset matkustavat pääsiäisenä

Espanja, Egypti, Turkki, Kreikka ja Kap Verde – nämä ovat eurooppalaisten viisi suosituinta lomakohdetta tänä pääsiäisenä. Säännöllisesti julkaistava TUIn lomakartta kertoo eurooppalaisten matkailijoiden suosikkikohteet eri vuodenaikoina.

Kuten viime vuonnakin, eurooppalaisten suosituimpana pääsiäislomakohteena jatkaa Gran Canaria ja kakkosena seuraa Teneriffa. Kanariansaarten lisäksi myyntitilastojen mukaan suosituimmat kohteet ovat Turkin Antalya, Egyptin Hurghada, sekä klassikkokohde Mallorca. Suomalaisten mieltymykset ovat linjassa muiden eurooppalaisten kanssa: tosin viidettä sijaa meillä pitää Rodos Mallorcan sijaan.

TUIn lomakartasta näkee myös yksittäisten maiden lomamieltymykset. Esimerkiksi saksalaisten lomailijoiden ykköskohde pääsisäisenä on edelleen Mallorca, kun taas ranskalaisilla se on Marrakech. Britit suuntaavat pääsiäisenä pidemmälle, sillä heidän listaltaan löytyyvät myös Jamaika ja Meksiko. Yleisenä trendinä TUIn lomakartasta on nähtävissä Turkin ja Egyptin vahva paluu.

Suomalaisten TOP5 pääsiäiskohteet:

1. Gran Canaria
2. Teneriffa
3. Antalya
4. Hurghada
5. Rodos

Nopeimmat voivat vielä löytää pääsiäiseksi äkkilähdön lämpöön esimerkiksi Gran Canarialle, Teneriffalle tai Rodokselle TUIn pääsiäissivulta.

Read more...

Talvi Kanarialla

Suomessa on tänä vuonna satanut todella paljon lunta ja muuallakin Euroopassa on koettu erittäin luminen talvi, mikä on näkynyt myös Kanarian saarilla lomailijoiden määrissä. Vaikka saarilla on viime päivinä ”saatu” nauttia tuulen tuomisista Afrikasta, on Kanarian ollut tänäkin talvena nimensä ja suosionsa veroinen saariryhmä.

Kun tuuli tuivertaa

Vaikka se Afrikan calima ei olisi tuuleltaan kova, se saattaa aiheuttaa sen, että hengittäminen on hiekan vuoksi tukalampaa, ja pitää keksiä tekemistä sisätiloihin. Siinä auttaa Villenvinkkien uudet nettikasinot listaus, jonka avulla voit löytää tunneiksi ja miksei päiviksi uutta tekemistä ja parhaassa lykyssä jopa voittaa rahat, joilla saat lisättyä lomasi pituutta.

Netissä pelailu onkin hyvä vaihtoehto hiekan hengittämiselle, kunhan muistaa, että nettikasinot ovat hyvää ajanvietettä ja voit pelata, vaikka vain leikkirahalla, mutta jos lähdet pelaamaan oikealla rahalla, muista että vain todella harvat voittavat isoja potteja – aivan kuten lotossa. Villenvinkit sivusto luettelee ja kertoo uusista nettikasinoista ja niiden palveluista, sekä esittelee muutamia kasinoiden pelejä. Parhaimmillaan nettikasinolla voi olla yli tuhat peliä, joten aivan jokaista niistä ei sivustolla esitellä, mutta lisää esittelyjä tulee tasaiseen tahtiin. Tärkeintä kenties on siinä vaiheessa, kun miettii oikealla rahalla pelaamista, että löytää sen hetken nettikasinoista sen, joka teemaltaan tuntuu kivalta ja joka tarjoaa parhaat uuden pelaajan edut eli ilmaista pelirahaa ja ilmaisia pelikierroksia – jokaisella kasinolla on hieman erilaiset tapansa tarjota näitä ja siksi Villevinkkien listaus onkin todella kätevä.

Ensikertalainen vai kokenut kanariankävijä?

Ensikokemus calimasta voi olla tavallaan jopa järkyttävä, jollei kukaan ole kertonut mistä oikeasti on kyse. Calima on kuuma kaakkoistuuli, jota esiintyy satunnaisesti ympäri vuotta Kanariansaarilla. Tuuli kuljettaa mukanaan tomua Pohjois-Afrikasta. Hiekkaa saattaa lentää aina Pohjoismaihin saakka Ruotsissa sitä nimitetään traagisesti Blodregn-verisateeksi. Kaliman tullessa on pidettävä ovet ja ikkunat kiinni, ja jos parvekkeen oven alla on iso rako, on parempi tukkia se sanomalehtipaperilla, jos ei välttämättä halua hienon hienoa hiekkaa sisätiloihin. Astmaatikot kärsivät näistä päivistä ja normaali peruskuntoinen matkailijakin kyllä huomaa hiekan vaikutuksen hengityksessä.

Calima on lämmin ja kuiva tuuli, ja siitä voimakkaampi Siroccotuuli kuljettaa usein mukanaan hiekkapölyä isompinakin hiekanjyvinä saarille. Calima saa myös aikaan sen, että vaikka pilviä ei olisi, on ilma harmaa ja hieman alakuloinen. Tämä erikoinen sääilmiö on hieman yleisempi talvella mutta kesälläkin mahdollinen. Sen myötä lämpötila nousee nopeasti jopa 10 astetta ja ilma täyttyy hiekasta.  Nämä calimajaksot kestävät yleensä parista päivästä viikkoon. Caliman myötä lämpötilat voivat nousta päivällä 35 asteeseen ja yölläkin oli lämmintä pitkälti yli 20 astetta.

Caliman ollessa päällä, matkailijat huomaavat sen kurkun karheutena ja silmien ärsyyntymisenä. Autot ja terassit ovat pienen pölykerroksen alla ja uima-altaankin pohjaan ehtii kertyä hiekkaa.

Yleensä Calimasta ei ole suurempaa harmia, mutta vuonna 2002 Santa Cruzin lentokenttä jouduttiin sulkemaan Caliman vuoksi, koska näkyvyys kentällä laski hiekan vuoksi alle 50 metriin.

Kun Calima ärsyttää kurkkua

Onneksi Kanarialla on suomalaisen kukkarolle ystävällisiä ravintoloita ja baareja, joissa voi edullisesti kostuttaa kurkkua hiekkapölyn jäljiltä ja mikäli jää ravintoloihin istuskelemaan illaksi niin varsin monessa päivisin uinuvassa ruokapaikassa on iltaisin aivan erilainen meno ja meininki sillä niissä esiintyy monenlaisia musikantteja ja muita showihmisiä.

Älä anna hiekkapölyn estää lomaasi, tai viemästä lomafiilinkiä – pieni hetki hotellihuoneessa ja illaksi ravintolaan syömään ja juomaan – hyvää kanarianlomaa sinulle!

Read more...

Matkatapaturmat, matkasairaudet ja niiden erityistilanteet – mitä korvataan, mitä ei?

Matkatapaturmat, -sairaudet sekä niiden erityistilanteet nousevat esiin FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa päivittäin. Kysymyksiä herättävät etenkin ennen matkaa olleen sairauden paheneminen, vahingot riskialttiissa lajeissa tai yllättävän hammassäryn hoito. Uusi opas toimii tietopakettina matkaa suunnittelevalle ja varmistaa mutkattoman matkanteon heti matkan alkumetreiltä lähtien.

”Monimutkaisiksi koetut vakuutusasiat eivät aina jaksa kiinnostaa ihmisiä, mutta matkan suunnittelussa kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota oman matkavakuutuksensa ehtoihin ja tutustua uuteen oppaaseen”, FINEn vakuutusasiantuntija Hanna Salo sanoo.

”Tiiviissä tietopaketissa Matkatapaturmat, matkasairaudet ja niiden erityistilanteet on kerrottu tärkeimmistä matkailuun liittyvistä vakuutusasioista ja korvauksista tapaturman tai sairauden yllättäessä”, Salo jatkaa.

Opas kokoaa tietoa muun muassa seuraavista asioista:

Matkatapaturma – vakuutustapahtuma, joka on äkillinen, ulkoinen (esim. isku-, törmäys- tai lämpövoima), ruumiinvamman aiheuttava tapahtuma ja sattuu vakuutetun tahtomatta matkan aikana. Kaikkien neljän edellytyksen tulee täyttyä samanaikaisesti. Korvataan: vaihtelee yhtiöittäin, pääsääntöisesti korvataan lääketieteellisesti tarpeelliseksi katsottavat kohtuulliset kustannukset, kuten hoidon ja tutkimuksen kulut sekä lääkkeet, mahdollisesti myös esimerkiksi rikkoutuneiden esineiden, kuten silmälasien korjaus- tai hankintakulut. Ei korvata: välillisiä kuluja, esimerkiksi ansionmenetystä, ei pääsääntöisesti korvata.

Matkasairaus – odottamaton ja äkillinen lääkärinhoitoa vaativa sairaus, joka on alkanut matkan aikana. Korvataan: Hoitokulujen korvattavuus vaihtelee yhtiöittäin. Pääsääntöisesti korvataan lääketieteellisesti tarpeelliseksi katsottavat kohtuulliset kustannukset, kuten hoidon ja tutkimuksen kulut sekä lääkkeet kuten tapaturmissakin. Lisäksi tapaturman tai-sairauden johdosta voidaan korvata ortopedisen tai muun vastaavan tuen hankinta, matkakustannuksia ja vakuutusyhtiön etukäteen hyväksymä sairaanhoitokuljetus kotimaan. Ei korvata: sairautta, jonka oireita on ilmennyt jo ennen matkan alkamista tai jonka tutkimukset tai hoito ovat kesken ennen matkalle lähtöä.

Ennen matkaa olleen sairauden paheneminen – sen kaltainen sairauden paheneminen, joka ei kuulu kyseisen sairauden tyypilliseen luonteeseen ja on odottamatonta kyseessä olevalle vakuutetulle. Korvataan: ensiapuluonteista hoitoa. Korvaus on rajattu vain välttämättömään ja akuuttiin ensiapuluonteiseen hoitoon matkakohteessa, yleensä enintään 7-14 vuorokaudelta. Ei korvata: Muita kuluja.

Hammassärky ja -tapaturma – Tietyissä vakuutuksissa korvataan myös hammassäryn ja –tapaturman aiheuttamia kustannuksia, tarkista oma vakuutuksesi. Korvataan: matkatapaturman hoidosta ja tutkimuksesta aiheutuneita, lääketieteellisesti tarpeelliseksi katsottuja kustannuksia. Matkalla alkaneen akuutin hammassäryn välitöntä ensiapuhoito ja hoito, jos särky on aiheutunut esimerkiksi puremisesta tai kyseessä on hammassairaus. Ei korvata: muita hammassairauksista aiheutuvia kustannuksia.

Muutokset raskaudentilassaKorvataan: matkasairautena ei lähtökohtaisesti korvata raskaudentilasta tai synnytyksestä aiheutuvia hoitokuluja. Joissakin turvissa korvataan ensiapuluonteinen matkalla annettu hoito, kun kyse on odottamattomasta ja äkillisestä ja välitöntä hoitoa vaativasta raskaudentilan muutoksesta. Ei korvata: normaalisti kehittyvä raskaus ei pääsääntöisesti ole vakuutusehdoissa tarkoitettu matkasairaus, joka olisi peruste esimerkiksi matkan peruuntumiselle.

Tapaturma riskialttiissa urheilulajissa – Matkavakuutusturvan ulkopuolelle on rajattu tiettyjä vaaralliseksi katsottuja urheilulajeja. Lajit vaihtelevat yhtiöittäin, mutta pääsääntöisesti turvan ulkopuolelle on rajattu kiipeily-, taistelu-, voimailu-, ilmailu- ja nopeus- sekä syöksylaskulajit. Jos kokeilet tai harrastat näitä lajeja, tarkista turva omasta vakuutusyhtiöstäsi.

Matkan peruuntuminen – Matka estyy vakuutetun tai lähiomaisen vakavan, äkillisen ja odottamattoman sairastumisen tai tapaturman vuoksi. Korvataan: ainoastaan välittömät kulut, joita matkanjärjestäjä tai palveluntarjoaja ei palauta. Ei korvata: mitään kuluja, jos vakuutus on tullut voimaan myöhemmin kuin kolme vuorokautta ennen matkan alkamista tai peruuntumisen syy on ilmennyt ennen vakuutuksen alkamista tai matkan varaamista ja maksamista.

Matkan keskeytyminen – alkaneen matkan muuttuminen, joka aiheutuu pakottavasti vakuutetun tai matkalla mukana olevan lähiomaisen vakavasta, äkillisestä ja odottamattomasta sairastumisesta, vakavasta tapaturmasta tai kuolemasta. Korvataan: menetetyt matkapäivät tai ennenaikaisen matkalta paluun kulut, jos vakuutettu joutuu sairaalahoitoon matkatapaturman tai –sairauden vuoksi, tai jos hoito vaatii lääketieteellisin perustein paluun Suomeen. Ei korvata: välillisiä kuluja, kuten ruoka- tai vaatekuluja.

Matkalta myöhästyminen – Korvattavat tilanteet on lueteltu tyhjentävästi oman vakuutuksesi ehdoissa. Korvataan: myöhästyminen lento-, laiva-, juna- tai bussimatkan alkamispaikasta sään, teknisen vian tai muun vastaavan syyn vuoksi. Ei korvata: sairauden tai tapaturman aiheuttamaa myöhästymistä.

Tutustu oppaaseen: Matkatapaturmat, matkasairaudet ja niiden erityistilanteet, Maarit Pulkki

Read more...

Matkailutrendit 2019: Tiedätkö mitä ovat plogging ja glamping?

Tänä vuonna matkailija haluaa lomallaan tuntea täydellisen vapauden ja päästää irti niin lompakostaan kuin kellostaankin. Toisaalta, joillekin loman päämäärä on nimenomaan juokseminen kellon kanssa: erilaisiin juoksutapahtumiin osallistumisesta on tullut matkailuilmiö. Mukavuudenhaluisimmat majoittuvat ”juuri minulle” räätälöityyn konseptihotelliin, trenditietoisimmat puolestaan yöpyvät teltassa. Tässä matkanjärjestäjä TUIn listaus vuoden 2019 matkailutrendeistä.

1. All Inclusive ja Swim up porskuttavat

TUIn haku- ja varausdatan mukaan viime vuosina on ollut kaksi hotellitrendiä ylitse muiden: All Inclusive ja Swim up. Ja näiden suosio kasvaa edelleen. All Inclusive -lomassa ihastuttaa huolettomuus: rahaa ei tarvitse lomalla miettiä ollenkaan, kun kaikki ruoat, juomat ja jäätelöt kuuluvat matkan hintaan.Swim upit, eli hotellihuoneet joista on suora yhteys uima-altaaseen, ovat puolestaan niin suosittuja, että ne varataan hotelleista aina ensimmäisinä. Mikä onkaan ihanampaa kuin pulahtaa aamu-uinnille melkein suoraan sängystä?

2. 24/7-palvelu 

Lomalainen haluaa optimoida kallisarvoisen aikansa. Lomahetkiä ei haluta käyttää odottaen oppaan saapumista hotellipäivystykseen tai kyttäämällä ruokailuaikoja. 24/7 -palvelu vapauttaa lomalaisen kellosta. Esimerkiksi TUI-sovelluksen kautta oppaat ovat tavoitettavissa nopeasti aina tarvittaessa. Myös monien hotellien palvelut on rakennettu niin, että lomalaisten tarpeisiin voidaan vastata ympäri vuorokauden.

3. Opettavaiset elämykset

Yhteiset elämykset, muistot ja hyödylliset opit ovat matkailun parasta antia erityisesti lasten kanssa matkustaville. Osallistuminen yhdessä lyhyelle kielikurssille, uimakouluun, valokuvauskävelylle, ruokakurssille, paikalliselle tanssitunnille tai vaikkapa opastettuun tähtitaivaan katseluun ovat kokemuksia, josta jää syvä muistijälki ja kerrottavaa riittää kavereille kotonakin. Yhä useammat haluavat tehdä matkallaan myös jotain paikallisesti hyödyllistä, kuten osallistua vaikkapa merikilpikonnien pelastusprojektiin.

4. Siivousvimma iskee

Maailman meriin päätyvän muovijätteen määrä on puhuttanut matkailijoita viime aikoina. Nyt on tullut aika toimia. Esimerkiksi RIU-hotelleissa on otettu käyttöön biohajoavat juomapillit muovisten tilalle. Monissa lomakohteissa järjestetään myös siivoustempauksia, joihin lomalaisetkin ovat lähteneet innolla mukaan. Esimerkiksi ruotsalaisten lanseeraama plogging yhdistää lenkkeilyn ja roskien keräämisen. Siivoamisesta tulee siis osa lomaelämystä, josta palkaksi saa hyvän mielen.

5. Risteilylle lasten kanssa

Risteilylomat ovat voimakkaasti kasvava matkailun ala. TUI odottaa pohjoismaisesti yli 30 prosentin kasvua risteilymatkustamiseen vuonna 2019. Erityisesti Välimeren ja Karibian risteilyt kasvattavat suosiotaan suomalaisten keskuudessa – ja nyt myös lapsiperheet löytävät enenevissä määrin risteilymatkustamisen helppouden ja hauskuuden. Monet risteilyaluksista ovatkin kuin jättimäisiä huvipuistoja kiipeilyseinineen, pelikenttineen, vesipuistoineen, carting-ratoineen ja viihdeohjelmineen.

6. Määmatkat

Yksinmatkailun suosio on nousussa, etenkin 35–44-vuotiaiden keskuudessa. Joustavat työajat, sinkkujen määrän kasvu ja sosiaalinen media (et ole koskaan kuitenkaan kokonaan yksin) vahvistavat kaikki omalta osaltaan soolomatkailuilmiötä. Määmatkalta haetaan usein vapautta, itsenäisyyttä, itsetutkiskelua ja seikkailua.

7. Juoksujalkaa lomalle

Osallistuminen kansainvälisiin urheilutapahtumiin on kasvava matkailutrendi. Esimerkiksi maratonit vetävät juoksukärpäsen puraisemia kisaamaan ympäri maailmaa. Itsensä haastaminen uusissa upeissa maisemissa on hyvin palkitsevaa – varsinkin jos varaa vielä pari nautinnollista palautumispäivää lomakohteessa juoksun jälkeen. Useimmiten juoksumatkat suuntautuvat suurkaupunkeihin, mutta kivoja kisoja löytyy myös pienemmistä kohteista, kuten Menorcalta, Dubrovnikista ja Kanariansaarilta.

8. Glamping 

Glamping on yhdistelmä sanoista glamour ja camping ja sillä tarkoitetaan luksustelttailua. Se on hotellimaailmassa yhä suositumpi trendi, joka yhdistää telttailun ja retkielämän sekä luksustason palvelut ja puitteet. Esimerkiksi TUIn Meksikon-valikoimasta löytyy Serenity Eco Luxury Tented Camp, jossa asutaan safarityylisissä teltoissa vehreän luonnon ympäröimänä Puerto Aventurasin rannan äärellä. Lähellä on useita luonto- ja kulttuurinähtävyyksiä.

9. Räätälöityjä hotelleja

Mukavuus ja sopivuus ovat arvossaan hotellivalinnoissa. Konseptoiduista hotelleista matkailijoiden on helppo löytää juuri oman lomaseurueensa tarpeisiin räätälöity hotelli. Esimerkiksi TUI Family Life -perhehotellit ja toisaalta myös vain aikuisille suunnatut Sensimar -hotellit ovat jo vuosia olleet supersuosittuja. Tämän trendin vahvistukseksi TUI avaa vuonna 2019 yhteensä 15 uutta konseptihotellia. Kokonaan uusi konsepti on TUI Blue, jossa moderni design ja aito, paikallinen lomatunnelma yhdistyvät.

10. Joustavia matkustusaikoja

2019 tulee olemaan vuosi, jolloin perinteisten 1 tai 2 viikon lomien rinnalle nousee yhä laajempi valikoima joustavia matkustusaikoja. Pitkät kaupunkiviikonloput ja esimerkiksi 11 päivän rantalomat kasvattavat osuuttaan TUIn valikoimassa.

Nousevat kohteet TOP5

1. Albania

Matkailumaana Albania on pitkään ollut naapureidensa Kreikan, Italian ja Kroatian varjossa. Nyt näyttäisi kuitenkin olevan aika astua varjoista parrasvaloihin – Albania on matkabloggaajien ja lehtien mukaan tämän hetken nousevia matkakohteita. Eikä ihme, sillä se tarjoaa mielenkiintoisen kattauksen ruokakulttuuria, luontoa, historiallisia nähtävyyksiä ja upeita rantoja. Albania on TUIn uutuuskohde kesälle 2019 ja sinne matkustetaan naapurisaari Korfun kautta.

2. Turkki

Klassikkokohde Turkki tekee vauhdilla paluuta suosituimpien lomakohteiden listalle. TUIn matkustajamäärien odotetaan lisääntyvän Turkkiin ensi kesänä 60 prosenttia viime kesään verrattuna. Turkki houkuttelee monella tapaa: aurinkovarma ilmasto, ihanat rannat, vehreä luonto, hyvät golfmahdollisuudet, elämäniloiset rantalomakohteet, herkullinen ruoka, edullinen hintataso ja erinomainen valikoima nykyaikaisia All Inclusive -hotelleja aktiviteetteineen. Kesällä 2019 TUI avaa uuden Family Life -perhehotellin Sideen.

3. Indonesia, Bali

Satumainen Bali on maanpäällinen paratiisi. Trooppisen vehmaan luonnon, rantojen, värikkään kulttuurin ja uskonnollisten juhlamenojen vuoksi Bali on erityisen mielenkiintoinen ja eksoottinen lomakohde. Balin lomakylistä oman paratiisinsa löytävät niin lapsiperheet, romanttista lomaa kaipaavat pariskunnat kuin seikkailuhenkiset reppureissaajatkin.

4. Marsa Alam, Egypti

Hyviä uutisia sukeltamisen ja snorklauksen ystäville: TUIn valikoima Egyptissä laajenee, kun Marsa Alam tekee paluun kohdevalikoimaan! Hurghadasta etelään sijaitseva Marsa Alamin ranikko houkuttelee ihanteellisilla sukellus- ja snorklausmahdollisuuksillaan. Pinnanalaisesta maailmasta kiinnostuneille varma valinta on Coraya Bayn suojaisa lahti, jossa on oma koralliriutta. Rannalla on erinomaisia All Inclusive -hotelleja niin lapsiperheille kuin aikuisillekin.

5. Välimeren risteilyt

Yhä useampi suomalainen haluaa lähteä kokeilemaan, minkälaisia ne Suomessakin valmistetut luksusristeilijät oikein ovat. Erityisesti Välimeren risteilyjen suosio on kasvussa. Ja mikä olisikaan parempi tapa kokea yhdellä matkalla monta ihanaa, trendikästä kaupunkikohdetta! Esimerkiksi läntisen Välimeren risteilyllä satamina ovat vaikkapa Rooma, Napoli, Cannes, Firenze ja Barcelona. Itäisellä Välimerellä puolestaan pysähdellään etupäässä Kroatian ja Kreikan mielenkiintoisissa kaupungeissa.

TUI Nordic on Pohjoismaiden matkailumarkkinoiden johtava matkanjärjestäjä 20 prosentin markkinaosuudellaan. Vuonna 1961 perustettu konserni tarjoaa valmismatkoja, lentoja ja risteilyjä. TUI Nordiciin kuuluvat TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark ja TUI Finland, sekä Nazar ja lentoyhtiö TUI fly. Saksalainen matkanjärjestäjäkonserni TUI Group toimii maailmanlaajuisesti noin 180 kohteessa. www.tui.fi

Read more...

Suurin osa suomalaisista ei stressaa matkan suunnittelua

Matkailussa suunnittelu ja toteutus ovat molemmat tärkeitä vaiheita kokemuksen kannalta. Suunnitteluun liittyy monenlaisia ulottuvuuksia, kuten kuka johtaa matkasuunnitelmien tekoa, miten yhdistetään matkaseurueen erilaiset mieltymykset ja miten aika käytetään. Suunnitteluvaiheessa ja matkustaessa voi syntyä helposti myös stressiä. Lento- ja hotellihakukone momondo.fi:n kansainvälisessä matkailututkimuksessa selvitettiin suomalaisten ajatuksia siitä, millaisia tuntemuksia matkan suunnittelu herättää ja mikä voi aiheuttaa stressiä matkaseurueen sisällä.

Kahden kesken tai isommalla seurueella matkaillessa on tavallista, että joku porukasta ottaa vetovastuun. Yli puolet (56 %) tutkimukseen vastanneista suomalaisista kertoo ottavansa suunnittelijan roolin, kun kaavaillaan matkaa yhdessä muiden kanssa. Useammin suunnittelijana on nainen kuin mies: naisvastaajista 60 prosenttia kertoo olevansa suunnittelijan roolissa, kun taas miehistä vastaavaa sanoo 52 prosenttia. Useimmat suunnittelijoista ovat tehtävässä mitä luultavimmin myös mielellään, sillä 68 prosenttia heistä kertoo, että matkan suunnittelusta vastuussa oleminen ei aiheuta stressiä.

”Matkailu on mukavaa loma-ajan ohjelmaa, mutta siihen liittyy myös stressiä, joka saattaa syntyä esimerkiksi paineesta tehdä mahdollisimman onnistunut matka. Suomalaisista vastaajista 32 prosenttia kokee matkan suunnittelusta vastuussa olemisen stressaavaksi. Määrä osuu keskikastiin, sillä kansainvälisesti tarkasteltuna suunnittelusta ottaa stressiä 33 % vastaajista”, kertoo momondo.fi:n edustaja Mikala Riis Bagger.

34 % suomalaisvastaajista sanoo hoitavansa mielellään matkan suunnittelun, sillä matkakumppanit arvostavat tätä vaivannäköä. Yhtä suuri vastaajamäärä kertoo tuntevansa ylpeyttä siitä, että voi suunnitella matkan, joka on matkaseuralle mieleinen. Noin kolmannes (32 %) suomalaisista kokee suunnittelun sekä stressaavaksi että palkitsevaksi. Suunnittelu nähdään myös kiinnostavana haasteena. Kolmannes (33 %) suomalaisista taas kokee suunnitteluvastuun ottamisen kielteisenä: heidän mielestään on joko suuri taakka suunnitella matkaa muille, heidän suunnittelutyötään ei arvosteta, suunnittelu tuntuu ylitsepääsemättömältä tai he jopa pelkäävät matkan suunnittelua muiden kanssa.

Jo suunnitteluvaiheessa pitää ottaa huomioon matkaan lähtevien eriävät mielipiteet ja näkemykset hyvästä matkasta. Suomalaisvastaajista 38 prosenttia on sitä mieltä, että matkasuunnittelun suurin haaste on huomioida kaikkien matkaseurueessa olevien mielenkiinnon kohteet. Noin viidennes (21 %) puolestaan sanoo, että haasteena on löytää majoitus, joka sopii jokaisen makuun ja budjettiin.

Mikä matkailussa muiden kanssa stressaa?

Mikä sitten hyvästä suunnittelusta huolimatta voi aiheuttaa stressiä matkalla? Useimmiten matkaseurueeseen kuuluu luonteeltaan ja tyyliltään erilaisia ihmisiä, ja tämä voi luoda paineita. Suurimpana stressitekijänä matkakumppaneihin liittyen nähdään helposti valittavat kanssamatkustajat, jotka eivät myöskään ole kovin hanakoita kiittämään asioiden mennessä hyvin. Tämän stressitekijän mainitsee 28 prosenttia suomalaisvastaajista.

Noin viidennes (21 %) on sitä mieltä, että stressiä syntyy eriävistä mielipiteistä liittyen päivän ohjelman aloitusaikaan. Lisäksi seurueessa voi olla jakoa luksusta hakevien ja vaatimattomampaan tyytyvien matkailijoiden välillä, ja tämän mainitsee stressaavaksi 19 % vastaajista.

Vaikka matkustamiseen liittyykin mahdollisia stressitekijöitä, niin kaikki lähtee aina innostuksesta ja ajatuksesta pitää hauskaa. Yli puolet (55 %) vastaajista kertoo olevansa innoissaan ja valmiina lähtöön matkan varattuaan.


Faktat lyhyesti:

  •  56 % suomalaisvastaajista kertoo ottavansa suunnittelijan roolin matkaa suunnitellessa
  •  68 % suomalaisvastaajista ei stressaa vastuun ottaminen matkan suunnittelusta – vastaavasti 32 % kokee stressiä matkan suunnittelusta
  •  34 % suomalaisvastaajista on mielellään suunnittelijana, koska matkakumppanit arvostavat suunnittelijan vaivannäköä
  •  34 % suomalaisvastaajista tuntee ylpeyttä siitä, että voi suunnitella matkaseuralle mieleisen matkan
  •  38 % suomalaisvastaajista sanoo, että suurin haaste on tehdä matkasuunnitelma, jossa otetaan huomioon kaikkien mielenkiinnon kohteet
  •  28 % suomalaisvastaajia stressaa matkaseuralaiset, jotka valittavat helposti eivätkä anna kiitosta onnistumisista
  •  55 % suomalaisista on innoissaan varattuaan matkan
  •  11 % suomalaisvastaajista kokee, että on suuri taakka suunnitella matkaa muille
  •  9 % suomalaisvastaajista kokee, että heidän suunnittelutyötään ei arvosteta
  •  8 % suomalaisista kokee, että matkan suunnittelu tuntuu ylitsepääsemättömältä
  •  5 % suomalaisvastaajista pelkää matkan suunnittelua muiden kanssa

Tietoa tutkimuksesta:

Lento- ja hotellihakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin 9.–17. tammikuuta 2018, ja siihen osallistui 1015 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava. Suomen lisäksi kysely toteutettiin 26 muussa maassa: Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Puolassa, Romaniassa, Turkissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Brasiliassa, Kiinassa ja Australiassa.

Read more...

Suomalaiset matkailijat riskeeraavat terveytensä huolettomilla ruokailutottumuksilla

Moni suomalainen matkustaa riskialttiisti mitä tulee ruokailu- ja juomatottumuksiin. Sanofi Pasteurin teettämän matkaterveystutkimuksen* tulokset kertovat, että lähes puolet suomalaisista kaukomatkaajista syö katukeittiöruokaa, kun esimerkiksi tanskalaisista sitä syö vain alle kolmannes. Noin puolet suomalaisista matkailijoista myös käyttää juomissaan jääpaloja tai syö kypsentämätöntä ruokaa. Yleisimmät matkailijoiden ruoka- ja juomavälitteiset infektiotaudit ovat lavantauti ja hepatiitti A.

Sekä lavantauti että toinen vakava infektiosairaus, hepatiitti A, tarttuvat arkisista tekemisistä eli esimerkiksi ruoan ja juoman kautta tai yleisistä wc-tiloista.

”Esimerkiksi lavantaudin voi saada muun muassa Aasiasta, joihin suomalaistenkin kaukomatkat useimmiten kohdistuvat”, sanoo matkailulääkäri ja työterveyshuollon erikoislääkäri Sirpa Kamppikoski-Blomqvist Terveystalosta. ”Lavantauti on suolistoinfektio, jonka kuolleisuus on hoitamattomana noin 10–30 prosenttia. Infektio voi olla todella ikävä, usein pitkään oireita aiheuttava ja henkeäkin uhkaava tuliainen.”

Suomalainen ei huolehdi sairastumisesta – rokote suojaisi ikävältä tuliaiselta

Suuri osa suomalaisista matkustaa rennosti tauteja pelkäämättä: useampi kuin joka kolmas tutkimukseen vastannut kaukomatkaaja ei ollut lainkaan huolissaan infektiotaudeista matkustaessaan. Lähes puolet kaukomatkustajista oli enemmän huolissaan terrorismista tai lento-onnettomuudesta kuin infektiotautien tarttumisesta.

Sairauksien tartuntalähteitä ei tutkimuksen mukaan myöskään tunnettu kovin hyvin: vain 39 % vastaajista tiesi, miten lavantauti tarttuu.

Kysely paljastaa, että suomalaisten matkarokotukset voisivat olla paremmallakin tolalla. Kaukomatkailijoista vain noin joka viides kertoi saaneensa rokotuksen keltakuumetta tai vesikauhua vastaan. Lavantauti-, Japanin aivotulehdus- tai meningokokkirokotuksen oli saanut vain noin joka kymmenes. ”Olen pysynyt markoillani terveenä aiemminkin” ja ”En ajatellut, että minulla olisi riski sairastua” olivat yleisimmät syyt rokottamattomuuteen.

”Vaikka hepatiitti A on matkailijan perusrokote, edelleen kolmannes kaukomatkailijoistakin matkustaa ilman suojaa”, kertoo lääketieteellinen asiantuntija Anu Soininen Sanofi Pasteurilta. ”Kaukomatkailijat saattavat hyötyä hepatiitti A -rokotuksen lisäksi myös lavantautirokotuksesta, koska ne esiintyvät samoilla alueilla. Molemmat taudit tarttuvat ruoan ja juoman välityksellä, ja tämän tutkimuksen perusteella ruoka- ja juomavälitteisten tautien riskissä onkin lähes jokainen matkailija.”

 

*Tutkimuksen toteutti GroupM Finland Sanofi Pasteurin toimeksiannosta SSI:n paneelissa helmikuussa 2018. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä ja siihen vastasi 1047 18−75-vuotiasta suomalaista. Lisäksi tutkimukseen osallistui 505 kaukomatkailijaa. Kaukomatkailija oli tutkimuksessa suomalainen 18−75-vuotias, joka oli matkustanut viimeisen kahden vuoden aikana Euroopan tai Pohjois-Amerikan ulkopuolelle.
Read more...

Uusi talvikausi alkaa Kanarialla

Suomessa autoilijat ovat alkaneet etelässäkin vähitellen hakea varastoista talvirenkaita autoihin ja varustautua talvea varten. Ensilumi on jo satanut pohjoisessa ja Keski-Suomessa ja etelään odotetaan lumisateita aivan lähipäivinä – viime vuonna ensi lumi tuli lokakuun puolella, ja se tuli kunnolla kerralla.

Tuhannet suomalaiset miettivät jälleen kertaalleen talvilomalleen kohdetta ja jälleen kerran Kanariansaaret ovat korkealla suomalaisten listoilla ja matkoja myydään alle 300 euroa/viikko hinnalla. Aurinkomatkat, Tjareborg, Matkavekka, Apollomatkat, TUI, Detur, eBookers ja uusi tulokas Triawel tarjoavat Kanarialle suuntautuvia matkoja Googlen kärkisijoilla. Mikä saa ihmisen valitsemaan minkäkin matkanjärjestäjän?

Mikä on suosikkisi?

Jos matkustaa ensi kertaa ulkomaille, ei ole vielä minkäänlaista ennakkokäsitystä eikä -odotusta, mitä tuleman pitää ja samalla myös on aivan ummikko eri matkanjärjestäjistä. Siksi nykyään monilla Facebookin keskusteluryhmissä puhutaan paljon eri matkanjärjestäjistä ja annetaan epäsuoraa palautetta niin hotelleista, retkistä kuin myös oppaista sekä yleensäkin matkojen kokonaisuuksista. Mutta siinä vaiheessa kun matkoja on takana jo kymmeniä, on monelle muotoutunut se oma suosikki, johon luottaa – hinnat, asiakaspalvelu, kohteet ja palvelut ovat sopivassa suhteessa toisiinsa. Aina se kallein ei ole paras ja aina se halvin ei ole hyvä(!).

Jos etsit vielä viihdykettä tai tekemistä matkallesi, kannattaa käydä tsekkaamassa uuden Matkat365 alennuskupongit ja tarjoukset. Sivustolta löytyvät vaihtelevat tarjoukset niin erilaisille tuotteille kuin palveluillekin ja tarjoukset vaihtuvat tasaisesti.

Kanarialla on mistä valita

Jos olet ensi kertalainen Kanarialla kävijä voit ottaa etukäteen selvää matkakohteiden eroista netissä, lähteitä on todella paljon. Toisaalta voit matkustaa kuten minää ensimmäisen kerran Kanarialle mennessäni, otin äkkilähdön Puerto Ricoon Gran Canarialle (en siis sinne Keski-Amerikan Puerto Ricoon) tietämättä mitään määränpäästä, mutta kiva reissu oli ja tutustuin moneen saksalaiseen turistiin matkallani ja jälkeenpäin kävin myös heidän luonaan Saksassa.

Siinä missä suomalaiset ovat ottaneet Kanariansaaret suosikeikseen, niin aivan yhtälailla myös englantilaiset ja saksalaiset pitävät saarista ja näihin kansalaisuuksiin ei voi olla törmäämättä saarilla. Monet ravintolat ja palvelut palvelevat ensisijaisesti joko englannin tai saksankielellä, ja espanjankieli kuuluu sitten taustalla. Monelle ensikertalaiselle tämä saattaa tulla pienoisena yllätyksenä, kuinka moni ravintoloista on itseasiassa kaikkien muiden kansalaisuuksien vetämiä kuin espanjalaisten – mutta sama trendihän on Suomessakin, vai kuinka monta suomalaista ravintolaa on lähellä omaa kotiasi?

Uutta Kanarialla – kympin retket

Matkalehtikin kirjoitti näistä uusista kympin retkistä. Kilpailu kiristyy. Kanarian kaduilla markkinoidaan suomenkielisiä ja erikoishintaisia retkiä näkyvästi. Muutaman metrin välein tulee vastaan esitenippuja katuaitojen päällä. Esitteiden kannesta erottuu sinivalkoinen lippu ja sen yläpuolella punaisin numeroin ”Vain!!! 10 €, sisältää kaiken, maksetaan bussissa. Ilmainen lounas viinin kera, suomenkieliset oppaat.” Retken edullisuus perustuu siihen, että aamupäivällä, kun kaikki ovat virkeimmillään, kuunnellaan vajaan kahden tunnin esitys jostakin tuotteesta tai palvelusta.

Saartenkin pitää uudistua ja mm. Gran Canaria tarjoaa tälle talvikaudella uusia vain aikuisille tarkoitettuja risteilyjä, rantaklubit ovat uudistuneet ja tarjolla on sekä riippukeinuja että uima-altaita. Toisaalla myös saarella on uusi kauppakeskus aivan Las Palmasin ohikulkutien varrella Tamarceiten alueella: Alisios.

Read more...

Tjäreborg ja Thomas Cook -konserni panostavat merkittävästi konseptihotelleihin vuonna 2019

Thomas Cook -konserni, johon myös Tjäreborg kuuluu, jatkaa edelleen investointejaan konseptihotelleihin vuonna 2019. Konserni lanseeraa ensi vuoden aikana 20 uutta konseptihotellia Espanjassa, Kreikassa, Kyproksella sekä Turkissa. 

Tjäreborgin valikoimaan tulee aluksi viisi uutta konseptihotellia, esimerkiksi perheille suunnattu Casa Cook -designhotelli Kreetalla sekä kaksi uutta Cook’s Club -konseptihotellia. Muitakin uusia konseptihotelleja suunnitellaan avattavaksi pian.

”Merkittävien hotelli-investointiemme ansiosta meillä ja emoyhtiöllämme on pian 200 konseptihotellia valikoimassamme. Samalla pääsemme maailman 40 suurimman hotellialan yhtiön joukkoon. Tyytyväisimmät asiakkaamme majoittuvat juuri konseptihotelleissamme, ja he myös varaavat lomamatkan meiltä uudelleen. Itse hallinnoimiimme konseptihotelleihin panostaminen on suoraan linjassa kannattavan kasvun strategiamme kanssa”, kertoo toimitusjohtaja Magnus Wikner, Thomas Cook Northern Europe.

Uusia boheemin tunnelmallisia Casa Cook -hotelleja suunnitteilla

Palkittuja ja boheemin tunnelmallisia Casa Cook -designkonseptihotelleja on tällä hetkellä kaksi, Rhodoksella sekä Kosilla. Keväällä 2019 avataan ensimmäinen perheille suunnattu Casa Cook Chania -hotelli Kreetalle. Uusi hotelli tarjoaa muiden Casa Cook -hotellien tapaan rauhaa ja luksusta, mutta on suunniteltu erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin. Casa Cook Chania tarjoaa lapsille esimerkiksi maalausta, ruoanlaittokursseja sekä mahdollisuuden ottaa päiväunet tiipii-teltassa. Hotelli on yksi Tjäreborgin uutuuksista kesäkaudelle 2019, ja se avaa ovensa toukokuussa.

Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook Group investoi myös uusiin Casa Cook -hotelleihin tulevana kesänä avaamalla Casa Cook -hotellin Ibizan länsirannikolle, San Antoniosta pohjoiseen. Hotelli-investoinnin tekee Thomas Cook Hotel Investments, hotelli-investointirahasto joka perustettiin viime vuonna yhdessä LMEY-yhtiön kanssa. Hotelli tulee olemaan ensimmäinen Casa Cook -konseptihotelli Espanjassa.

Cook’s Club -hotellikonsepti on ollut menestys – yhtiö investoi useaan uuteen hotelliin

Uusi Cook’s Club -hotellikonsepti tarjoaa herkullista ruokaa urbaanissa ja rentouttavassa ilmapiirissä, tyylikkään designin ja musiikin kera. Cook’s Club -hotellit on suunnattu uuden sukupolven matkailijoille, ja ensimmäinen Cook’s Club avattiin Kreetalla kesällä 2018. Nyt Thomas Cook -konserni laajentaa konseptia kuudella uudella Cook’s Club -hotellilla, joista kaksi tulee olemaan myös Tjäreborgin valikoimassa. Nämä hotellit sijaitsevat Mallorcalla sekä Alanyassa. Konserni suunnittelee avaavansa lisää Cook’s Club -hotelleja lähitulevaisuudessa.

Lisäksi Tjäreborg tulee tarjoamaan kaksi uutta perheille suunnattua SunConnect-hotellia, yksi Rhodoksella ja yksi Kyproksella. Thomas Cook -konserni panostaa merkittävästi myös uusiin SENTIDO-hotelleihin, joiden valikoima kasvaa ensi vuonna kuudella uudella hotellilla Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa.

Tjäreborgin uudet konseptihotellit julkaistaan tjäreborg.fi-sivustolla ja ne tulevat varattaviksi pian.

Hintaesimerkki:
Viikko Cook’s Club Alanyassa (****+) Turkissa. Lähtö Helsingistä 12. kesäkuuta 2019. Majoitus kahden hengen huoneessa, ei aterioita. Alk. 515 euroa per henkilö.

Read more...