Thaimaan matkailu on kasvanut valtavasti viimeisten 20–30 vuoden aikana myös Suomesta käsin. Eksoottinen Thaimaa on vetänyt puoleensa lämmön ja edullisten hintojen ansiosta. Kanariansaaret ovat silti säilyttäneet paikkansa suosituimpien matkakohteiden joukossa ja saaret tarjoavatkin monia vahvuuksia verrattaessa Thaimaahan.
Edulliset lennot tarjoavat mahdollisuuksia aktiviteetteihin
Yksi Kanarian saarten vahvuuksista Thaimaahan verrattuna on edulliset lennot. Kun lennoissa on mahdollista säästää satoja euroja, tarkoittaa se sitä, että erilaisiin aktiviteetteihin on enemmän rahoja käytettävissä. Kanariansaarilla pääseekin nauttimaan kaikenlaisista aktiviteeteistä aina sukeltamisesta delfiinien katseluun ja kalliokiipeilystä maastoautoretkeen. Esimerkiksi Hellotickets-sivuston kautta voi varata aktiviteetteja jo Suomesta käsin ennen matkustamista.
Varsinkin viime vuosina lentojen hinnat Thaimaahan ovat olleet niin sanotusti pilvissä, ja moni on joutunut maksamaan noin 1 500 euroa meno-paluulipuista. Kun tähän päälle lentokoneessa joutuu vielä istumaan jopa lähes 12 tuntia yhteen suuntaan, moni on ollut valmis pohtimaan jatkossa myös muita matkakohteita.
Kanariansaaret sijaitsevatkin huomattavasti lähempänä Suomea ja lennotkin vievät turisteja paikan päälle jatkuvasti huomattavasti edullisemmin. Hinnat Kanarialle vaihtelevat sesongin mukaan, mutta ne tarjoavat silti merkittävän säästön verrattuna Thaimaahan ja muihin kaukokohteisiin. Lyhyemmän lentomatkan ansiosta matka on myös fyysisesti vähemmän rasittava. Tämä tekee Kanariansaarista erinomaisen valinnan niille, jotka haluavat päästä nopeasti lomalle ilman pitkän lennon uuvuttavaa vaikutusta. Kanarialle voi hyvinkin tehdä vain viikon loman, kun taas Thaimaahan viikon loma on monen mielestä liian lyhyt.
Pienempi aikaero
Yksi Kanariansaarten vahvuuksista on myös pienempi aikaero, minkä myötä matkustajien ei oikeastaan tarvitse kärsiä jetlagista lainkaan. Aikaero Thaimaan ja Suomen välillä on 4–5 tuntia vuodenajasta riippuen, kun aikaero Suomen ja Kanariansaarten välillä on vain 2–3 tuntia.
Pieni aikaero tekee Kanariansaarista ihanteellisen kohteen niille, jotka arvostavat sujuvaa siirtymistä lomalta arkeen ilman pitkän matkan väsymystä tai aikaerorasitusta. Koska aikaero on pienempi, matkailijat voivat nopeammin sopeutua myös paikalliseen aikavyöhykkeeseen, mikä mahdollistaa loman tehokkaamman hyödyntämisen ilman väsymystä alusta alkaen. Tämä on erityisen tärkeää lyhyemmillä lomilla, joissa jokainen hetki on arvokas.
Vähemmän kulttuurieroja
Thaimaa sijaitsee noin 10 000 kilometrin päässä Suomesta ja monessa asiassa on paljon kulttuurieroja Suomeen verrattuna. Kanariansaarilla sen sijaan monet asiat toimivat hyvin samalla tavalla kuin Suomessakin. Näin ollen esimerkiksi vähän matkustaneilla voi olla turvallisempi olo Kanariansaarilla kuin Thaimaassa.
Kanariansaarilla pärjää paremmin myös englannin kielellä, vaikka Thaimaassakin on viime vuosikymmenien aikana tässä asiassa ollut nähtävissä merkittävää kehitystä. Kielitaito tekee kommunikoinnista ja arjen asioiden hoitamisesta helpompaa Kanariansaarilla, mikä vähentää kynnystä kokea uusia asioita ja tutustua paikalliseen kulttuuriin. Tämä voi olla yksi tekijä, minkä ansiosta moni suomalainen palaa Kanarialle aina uudestaan ja uudestaan.
Koska Kanariansaaret ovat osa Espanjaa, moni matkustaja saattaa tuntea olonsa turvallisemmaksi ja kotoisammaksi siellä. Kuuluminen Espanjaan tarkoittaa myös sitä, että Kanarialla ostokset voi hoitaa kätevästi euroilla ilman tarvetta vaihtaa valuuttaa. Thaimaassa sen sijaan eurot on vaihdettava bahteiksi ja vaihtopisteitä ei ole kaikkialla tarjolla.
Sääntöjen ja normien samankaltaisuus, yhdessä eurooppalaisen terveydenhuollon standardien kanssa, tuo lisämielenrauhaa erityisesti perheille ja ensikertaa matkustaville. Kanariansaaret tarjoavat vähemmän kulttuurishokkia ja mukavamman lomakokemuksen niille, jotka arvostavat tuttua ja turvallista ympäristöä.
Erilaiset Kanariansaaret
Vaikka Kanariansaaret mielletäänkin usein hyvin samankaltaisiksi keskenään, on tällä saariryhmällä kuitenkin paljon erilaisia ominaisuuksia. Teneriffa, La Palma ja Gran Canaria tarjoavat Kanariansaarilla omaleimaisia lomakokemuksia erilaisiin matkailijoiden tarpeisiin.
Teneriffa houkuttelee niin aktiivimatkailijoita kuin ranta- ja auringonpalvojiakin, ja tarjoaa vuoden ympäri lämpimät olosuhteet ja mahdollisuuden vaihtaa maisemaa sään mukaan. Erityisesti tulivuori Teiden alue soveltuu vaellukseen kylmät tuulet huomioiden. Rantojen läheisyys tarjoaa loistavat puitteet myös vesilajeille ja auringonottoon, mikä tekee Teneriffasta monipuolisen lomakohteen kaikille.
La Palma on aktiivimatkailijan unelma, jossa voi vaeltaa Caldera de Taburienten luonnonpuiston vehreissä maisemissa. Gran Canaria puolestaan tarjoaa monipuolisuudellaan vaihtoehtoja kaikenlaisille matkailijoille: rannalta vuoristoon ja kaupunkilomasta aktiiviseen ulkoiluun. Monipuolisuus tekee siitä suomalaisten suosiman ympärivuotisen kohteen. Jokainen saari vastaa eri matkailijoiden toiveisiin, oli kyseessä sitten rentoutuminen, seikkailu tai kulttuurin kokeminen. Saarten välillä on myös helppoa ja edullista liikkua, jos maisema ilmapiiri ei miellytäkään.