Yhteydenotot
Ota yhteyttä joko suoraan asunnonvälittäjiin tai käytä meidän palveluitamme.
SEND
Login form
Sorry, User can NOT register!

Page 3 of 3

Etelän aurinkorannoilla myös sataa välillä

Viime aikoina olemme saaneet nähdä videoklippejä ja valokuvia, kuinka Kreikan saarilla on ollut tulvia ja rakennukset kokeneet kovia. Espanjan Kanariansaarilla taasen on maajäristykset (pienet) aiheuttaneet talojen sortumista ja välillä Afrikasta puhaltaa tuuli niin, että hiekka tekee ulkona liikkumisesta vähemmän mielenkiintoista. Calima koettelee kaikkia saaria, mutta eniten Afrikan puolella olevia Lanzarotea, Fuerteventuraa ja Gran Kanariaa. Kesällä se on tukahduttavan lämmintä, talvella se voi olla kumma kyllä koleaakin

Maapallon lämpeneminen tulee esille monella eri tavalla – yksi oli meidän erikoisen lämmin kesämme ja toinen ovat nämä entistä vaihtelevammat sääolosuhteen Välimeren sekä Pohjois-Afrikana ja Länsi-Aasian maissa. -Kanarialle luvassa mahdollisesti hyvin epävakaita sääolosuhteita parin päivän ajaksi. Ennusteissa parin myräkkä näyttäisi menevän pohjoisesta ohi saariryhmän. Aiheesta on hieman ristiriitaista tietoa, joten todettakoon tulevien sääolosuhteiden olevan hyvinkin epävakaita.

Mitä tehdä sään ollessa epäsuosiollinen

iGame Casino on yksi uusista tulokkaista, joka tarjoaa luotettavalla alustalla ja tietoturvallisesti ajanvietettä ja kasinopelejä pelaajille missä vain ja milloinka vain. Tarjolla on uusille pelaajille jopa 450 ilmaiskierrosta ja yli 1000€ talletusbonuksia. Pelaajien valittavana on satoja kolikkopelejä, pöytäpelejä ja muuta – ja mikä parasta, pääset pelailemaan pelejä ihan vain ajankulutuksikin, jos rahan käyttäminen ei aina kiinnosta. Todella isojen jättipottien pelit ovat myös iGamessa saatavilla. Tänään esimerkiksi Mega Moolahin potti on noussut 3,4 miljoonaan euroon ja Arabian Nights on lähes 1,4 miljoonaa euroa. Vähän pienimmistä poteista kilpaillaan Mega Fortunessa (yli 760 000) ja esimerkiksi Fruit Bonanzassa (yli 330 000).

Sivustolla on myös muiden sivustojen tyyliin tullut erilaisia turnauksia, joita on käynnissä koko ajan. Löytyy isojen panosten torstaita, perjantain bileitä, live casino karsintoja, eläimellistä lauantaina, sohvasunnuntaita jne. Nämä siis rekisteröityneille asiakkaille ja turnauksissa olevat palkintopotit vaihtelevat muutamasta satasesta muutamaan tuhanteen euroon ja panostukset ovat luokkaa kympistä ylöspäin

iGameen on tullut viime aikoina uutena osiona uutiset, joissa kerrotaan viime aikaisista tapahtumista ja turnauksista, kuten siitä miten Hannu pääsi seuraamaan Saksa-Ruotsi ottelua MM-jalkapalloiluun Sotshiin. Palkintomatka sisälsi niin otteluliput kuin lennot ja hotellimajoituksen. Hannu kerto omin sanoin uutisosiossa, miten matka meni.

Oletko ajatellut Kanarialle muuttamista?

Tämän sivustomme alkuperäinen idea syntyi omasta halusta, joku päivä muuttaa saarille. Ajatuksena on asua saarilla puoli vuotta ja toinen puolisko sitten jossain muualla Välimerellä ja tuota unelmaa ja ajatusta kohti eletään viikko kerrallaan ajatellen, että muutaman vuoden päästä se voisi olla mahdollista. Työ asiat vain pitää saada sellaiseen kuntoon, että töitä voi tehdä myös saarilla.

Jo nyt saarilla asuu paljon suomalaisia. Parasta Kanarialla asumisessa on mahdollisuus sukeltaa paikalliseen kulttuuriin ja tutustua kaikkiin niihin paikkoihin, joissa ei viikon lomalla ehdi käydä. On varmaa, että mielikuva saarista muuttuu nopeasti. Kanariansaarilla asuu valtavasti eri maalaisia ihmisiä erityisesti Euroopasta, Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. Kansainvälisen tunnelman ansiosta ihmisiin on helppo tutustua, eikä olo tunnu ulkopuoliselta. Saarilla on myös suomalaisyhteisöjä, joilta saa vertaistukea.

Turisteina Kanarian saarilla matkaa tuhansia suomalaisia joka vuosi ja aina jotkut vuokraavat asunnon koko talvikaudeksi tai jopa valitsevat saaret omaksi uudeksi kodikseen. Gran Canarialta löytyy myös suomalainen koulu.

Kanarialta mantereelle

Kanarian saarten asukkaat ovat tehneet matkoja ahkerasti manner-Espanjaan tänä vuonna. Asiaan vaikuttanee hallinnon ylläpitämä 50-75 prosentin alennus lentolippujen hintoihin mantereelle. Pelkästään elokuussa Kanarialta lennettiin mantereelle 136 000 kertaa paikallisten toimesta.

Read more...

Ohjeita asuntoa metsästäville

Taas alkaa olla se aika, että monet etsivät asuntoa talveksi saarilta. Tässä muistukseksi lista asioista, mitä täytyy muistaa.

1) Vaadi ennen päätöstäsi tarkat tiedot asunnosta, vähintään kuvia ja omistajan tiedot. Kuuluuko sähkö, vesi internet-yhteys ym. vuokraan

2) Älä koskaan maksa yhtään mitään kenellekään ennenkuin olet saanut vuokrasopimuksen esim. s-postilla

3) Vaadi kuitti välittömästi

4) Älä hyväksy pelkästään espanjankielistä versiota papereista, jos et itse hallitse kieltä, vaan vaadi ne myös suomeksi käännettynä

5) Älä maksa koko ajan vuokraa etukäteen kerralla, yhden kuukauden etumaksu on normaali käytäntö

6) Etsi netistä, vaikka asiaan liittyvistä ryhmistä, tietoa välittäjästä. Kysele kokemuksia, suosituksia ja varoituksia ennen päätöstäsi.

7) Muista, että keneenkään ei pidä luottaa sokeasti, olkoonkin vaikka suomalainen ja luotettavan tuntuinen. Moni on joutunut pettymään.

Tämä on siis vain ohje. Tämän ryhmän ylläpito ei valitettavasti pysty auttamaan jos ongelmia tulee. Muista siis toimia niin, että niitä ei voi tulla.

Hyvää kesän jatkoa kaikille

Kirjoittaja: Leena Ojala/Kanarian Ystävät! Facebook, julkaistu luvalla

Read more...

Tinkimätön aurinkosuoja koko perheelle

Pakkaa luotettava P20-aurinkosuojatuote mukaasi kevään ja kesän ulkoaktiviteetteihin

Kesän lähestyessä on aika suojautua auringolta. Suomessa auringonsäteiden voimakkuutta kuvaava UV-indeksi ylittää arvon 3 toukokuusta elokuuhun, ja tällöin aurinkosuojaa olisi syytä käyttää. P20-tuotteet antavat jopa 10 tunnin suojan UVA- ja UVB-säteitä vastaan, suojakertoimilla 15, 20, 30 ja 50. Tuotteet ovat saatavilla hyvin varustettujen päivittäistavarakauppojen ja tavaratalojen kosmetiikkaosastoilta ja apteekeista kautta maan. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

P20-aurinkosuoja on koostumukseltaan ainutlaatuinen, sillä sen UVA- ja UVB-suodattimet ovat erittäin valonkestäviä. Ne antavat laajaspektrisen UV-suojan jopa 10 tunniksi herkkäihoisellekin. P20 tarjoaa UVB-suojan lisäksi erittäin korkean UVA-suojan, joka turvaa ihoa auringon aiheuttamilta vaurioilta, kuten pigmenttiläiskiltä tai ihon ennenaikaiselta ikääntymiseltä. P20:n UVA-suoja ylittää EU:n suositukset, joten se on luokiteltu korkeimman 5 tähden arvoiseksi*.

Vesipedot suojaan auringolta

P20-aurinkosuojat tuovat myös mielenrauhaa rannalla tai uima-altaan äärellä. Tuotetta ei tarvitse lisätä uinnin jälkeen, mikäli ihoa ei ole hangattu voimakkaasti pyyhkeellä tai iho ei ole hikoillut paljon. P20 on luokiteltu korkeimpaan mahdolliseen vedenkestävyyden luokkaan. P20:tä tarvitsee lisätä vasta 4 x 20 minuutin uinnin jälkeen.

Hajusteeton ja tahmaamaton koko perheen aurinkosuoja

P20-tuotteiden ainutlaatuinen koostumus on läpikuultava ja kevyt. Se imeytyy ihoon nopeasti, jälkiä jättämättä ja tahmaamatta. P20-tuotteet eivät sisällä hajusteita tai väriaineita. Tuotteet ovat turvallisia myös lapsille ja raskaana oleville. P20-sarjan tuotteet ovat saatavana sprayna (pumppusuihkeena), kaikista suunnista suihkuttavana continuous sprayna (aerosolisuihkeena) ja lotionina.

– Pimeiden talvikuukausien jälkeen kevätaurinko kutsuu koko perheen ulkoilemaan. On hyvä muistaa, että auringonsäteet ovat voimakkaimmillaan kevään puolivälistä myöhäiseen kesään, joten koko perheen aurinkosuojasta kannattaa huolehtia. Näin yhteisestä ulkoiluhetkistä voi nauttia turvallisin mielin. P20 tarjoaa erinomaisen suojan aurinkoa vastaan ja se on nopea ja helppo levittää. Tuotteen kestävyys ja helppokäyttöisyys tekevät siitä ihanteellisen koko perheelle, kertoo P20:n brand manager Annika Lybeck.

Tuotetiedot

Päivittäistavarakaupan tuotteet

  • P20 SPF15 Spray (pumppusuihke), 100 ml, hinta noin 16,90 euroa
  • P20 SPF20 Lotion, 100 ml, hinta noin 16,90 euroa
  • P30 SPF30 Spray (pumppusuihke), 100 ml, hinta noin 16,90 euroa
  • P50 SPF50 Spray (pumppusuihke), 100 ml, hinta noin 16,90 euroa

Apteekkituotteet

  • P20 SPF20 Lotion, 200 ml, hinta noin 33,00 euroa
  • P20 SPF20 Continuous spray (aerosolisuihke) 150 ml, hinta noin 30,00 euroa
  • P30 SPF30 Spray (pumppusuihke), 200 ml, hinta noin 33,00 euroa
  • P30 SPF30 Continuous spray (aerosolisuihke) 150 ml, hinta noin 30,00 euroa
  • P50 SPF50 Spray (pumppusuihke), 200 ml, hinta noin 33,00 euroa
  • P50 SPF50 Continuous spray (aerosolisuihke) 150 ml, hinta noin 30,00 euroa
Read more...

Onko Kanariansaarilla ravintola-annokset halpoja?

Monissa nettifoorumeissa ja Facebookin keskusteluissa käydään keskusteluita aiheesta ruoka, millaista ruokaa saarilla on, ja kuinka halpaa tai kallista se on. Jos verrataan yleistä hintatasoa saarilla Suomen hintatasoon, on melkein kaikki saarilla edullisempaa kuin Suomessa, ja vastaavasti palkatkin ovat eri luokkaa.

Kun menet tavalliseen rantaravintolaan tai kaupunkiravintolaan saarilla, saat annoksia, jotka ovat hintatasoltaan aika lähellä nykyaikaisten suomalaisten perusravintoloihin, pitsapaikkojen hintoja. Suurin ero tulee esille hyvissä paikoissa siinä, että kaikki ruoka-ainekset ovat tuoreita ja liha on yleisesti ottaen parempitasoista kuin suomalaisissa peruspaikoissa. Nyt en siis puhu fine dining ravintoloista, vaan niistä tavallisista ravintoloissa missä suurin osa meistä käy niin lomalla kuin kotioloissa.

Jos sitten menet tavalliseen saarelaiseen kauppaan, huomaat nopeasti, että lihanhinta on saarilla huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, ja siksi erilaiset pihviannokset ovat ravintoloissa keskimäärin parempia kuin Suomessa ja tarjolla on enemmän oikeita pihvejä sen tutun suomalaisravintolan leikkeen sijasta. Naudan sisäfile ja ulkofilepihvit löytyvät jokaisen perusravintolan listoilta, älä kuitenkaan odota mitään erikoista normaali ravintolasta – ravintoloiden taso vaihtelee vuodesta toiseen, koska monet saarien työntekijöistä ovat kausityöntekijöitä ja saattavat seuraavana vuonna ollakin töissä jo toisessa ravintolassa ja siksi kannattaa edes vähän katsoa esimerkiksi Tripadvisorin kommentteja – vaikka niihinkin tulee suhtautua kriittisesti. Yleensä hyvänä filtterinä kannattaa pitää sitä, että näkiessäsi paikallisten syövän jossain ravintolassa, sen ruoka todennäköisesti on joko hintalaatusuhteeltaan kohdallaan tai ruoka yksinkertaisesti on hyvää.

Takaisin alkuperäiseen kysymykseen, ovatko ravintolannokset halpoja? Ei ehkä halpoja mutta edullisia, ja hyvän ravintolan löytäessäsi, hinta on varmasti kohdallaan ja tippiä kannattaa jättää.

 

Read more...