Yhteydenotot
Ota yhteyttä joko suoraan asunnonvälittäjiin tai käytä meidän palveluitamme.
SEND
Login form
Sorry, User can NOT register!

Etelän aurinkorannoilla myös sataa välillä

Viime aikoina olemme saaneet nähdä videoklippejä ja valokuvia, kuinka Kreikan saarilla on ollut tulvia ja rakennukset kokeneet kovia. Espanjan Kanariansaarilla taasen on maajäristykset (pienet) aiheuttaneet talojen sortumista ja välillä Afrikasta puhaltaa tuuli niin, että hiekka tekee ulkona liikkumisesta vähemmän mielenkiintoista. Calima koettelee kaikkia saaria, mutta eniten Afrikan puolella olevia Lanzarotea, Fuerteventuraa ja Gran Kanariaa. Kesällä se on tukahduttavan lämmintä, talvella se voi olla kumma kyllä koleaakin

Maapallon lämpeneminen tulee esille monella eri tavalla – yksi oli meidän erikoisen lämmin kesämme ja toinen ovat nämä entistä vaihtelevammat sääolosuhteen Välimeren sekä Pohjois-Afrikana ja Länsi-Aasian maissa. -Kanarialle luvassa mahdollisesti hyvin epävakaita sääolosuhteita parin päivän ajaksi. Ennusteissa parin myräkkä näyttäisi menevän pohjoisesta ohi saariryhmän. Aiheesta on hieman ristiriitaista tietoa, joten todettakoon tulevien sääolosuhteiden olevan hyvinkin epävakaita.

Mitä tehdä sään ollessa epäsuosiollinen

iGame Casino on yksi uusista tulokkaista, joka tarjoaa luotettavalla alustalla ja tietoturvallisesti ajanvietettä ja kasinopelejä pelaajille missä vain ja milloinka vain. Tarjolla on uusille pelaajille jopa 450 ilmaiskierrosta ja yli 1000€ talletusbonuksia. Pelaajien valittavana on satoja kolikkopelejä, pöytäpelejä ja muuta – ja mikä parasta, pääset pelailemaan pelejä ihan vain ajankulutuksikin, jos rahan käyttäminen ei aina kiinnosta. Todella isojen jättipottien pelit ovat myös iGamessa saatavilla. Tänään esimerkiksi Mega Moolahin potti on noussut 3,4 miljoonaan euroon ja Arabian Nights on lähes 1,4 miljoonaa euroa. Vähän pienimmistä poteista kilpaillaan Mega Fortunessa (yli 760 000) ja esimerkiksi Fruit Bonanzassa (yli 330 000).

Sivustolla on myös muiden sivustojen tyyliin tullut erilaisia turnauksia, joita on käynnissä koko ajan. Löytyy isojen panosten torstaita, perjantain bileitä, live casino karsintoja, eläimellistä lauantaina, sohvasunnuntaita jne. Nämä siis rekisteröityneille asiakkaille ja turnauksissa olevat palkintopotit vaihtelevat muutamasta satasesta muutamaan tuhanteen euroon ja panostukset ovat luokkaa kympistä ylöspäin

iGameen on tullut viime aikoina uutena osiona uutiset, joissa kerrotaan viime aikaisista tapahtumista ja turnauksista, kuten siitä miten Hannu pääsi seuraamaan Saksa-Ruotsi ottelua MM-jalkapalloiluun Sotshiin. Palkintomatka sisälsi niin otteluliput kuin lennot ja hotellimajoituksen. Hannu kerto omin sanoin uutisosiossa, miten matka meni.

Oletko ajatellut Kanarialle muuttamista?

Tämän sivustomme alkuperäinen idea syntyi omasta halusta, joku päivä muuttaa saarille. Ajatuksena on asua saarilla puoli vuotta ja toinen puolisko sitten jossain muualla Välimerellä ja tuota unelmaa ja ajatusta kohti eletään viikko kerrallaan ajatellen, että muutaman vuoden päästä se voisi olla mahdollista. Työ asiat vain pitää saada sellaiseen kuntoon, että töitä voi tehdä myös saarilla.

Jo nyt saarilla asuu paljon suomalaisia. Parasta Kanarialla asumisessa on mahdollisuus sukeltaa paikalliseen kulttuuriin ja tutustua kaikkiin niihin paikkoihin, joissa ei viikon lomalla ehdi käydä. On varmaa, että mielikuva saarista muuttuu nopeasti. Kanariansaarilla asuu valtavasti eri maalaisia ihmisiä erityisesti Euroopasta, Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. Kansainvälisen tunnelman ansiosta ihmisiin on helppo tutustua, eikä olo tunnu ulkopuoliselta. Saarilla on myös suomalaisyhteisöjä, joilta saa vertaistukea.

Turisteina Kanarian saarilla matkaa tuhansia suomalaisia joka vuosi ja aina jotkut vuokraavat asunnon koko talvikaudeksi tai jopa valitsevat saaret omaksi uudeksi kodikseen. Gran Canarialta löytyy myös suomalainen koulu.

Kanarialta mantereelle

Kanarian saarten asukkaat ovat tehneet matkoja ahkerasti manner-Espanjaan tänä vuonna. Asiaan vaikuttanee hallinnon ylläpitämä 50-75 prosentin alennus lentolippujen hintoihin mantereelle. Pelkästään elokuussa Kanarialta lennettiin mantereelle 136 000 kertaa paikallisten toimesta.