Yhteydenotot
Ota yhteyttä joko suoraan asunnonvälittäjiin tai käytä meidän palveluitamme.
SEND
Login form
Sorry, User can NOT register!

Asunto Kanarialta

Monet suomalaiset miettivät asunnon ostamista ulkomailta, myös Kanarialta. Kanariansaaret ovat osa Espanjaa, joka on Suomen tavoin EU-maa, ja periaatteessa suomalainen voi koska tahansa muuttaa Kanarialle, mutta muutama asia on hyvä muistaa, ja käymme niitä tässä artikkelissamme läpi.

Asunnon hankkiminen ulkomailta on houkutteleva vaihtoehto niille, jotka lomailevat kerta toisensa jälkeen jossakin tietyssä tutuksi käyneessä kohteessa. Ostomietteet voivat syntyä myös eläkkeelle siirtymisen myötä tai sijoituskohdetta pohtiessa.

Espanjan Aurinkorannikko on suomalaisten kestosuosikki, ja muuttoliike sinne on jatkunut tasaista tahtia. Espanja onkin yksi helpoimmista kohteista asunnon hankintaa ajatellen. Euroopan maista myös Italia, Kreikka ja Portugali kiinnostavat monia. Mutta yksin ei ole suositeltavaa asuntokauppoja ulkomailla tehdä – paikallinen asiantuntija, asianajaja on hyvä turva kaupanteon yhteydessä, vaikkei sekään aina välttämättä auta, jos asiat menevät hutiin – mutta samalla tavalla voi käydä Suomessakin.

Kiireettä asuntokaupoille – käytä aikaa

Ensimmäinen askel asunnon hankintaa suunnittelevalle on valita kohdemaa ja alue ja punnita tarkkaan omien odotusten realistisuus. Onko asuminen kohteessa samanlaista kuin viikon, parin lomailu? Jos mahdollista, testaa pidemmän jakson oleskelua seudulla, jotta todella tutustua arkielämään. Samalla saat aikaa tutustua asuntokaupan paikallisiin käytäntöihin.

Varaudu jo alussa siihen, että asuntokauppaprosessi ulkomailla saattaa kestää vuodenkin, joskus jopa pidempään. Kaikki riippuu tietenkin siitä, millaista asuntoa etsit ja mistä päin maailmaa, varaa joka tapauksessa ainakin tuplasti niin paljon aikaa kuin kuvittele tarvitsevasi vastaavaan Suomessa.

Asiantuntija avuksi

Kun olet valinnut kohteesi, tutki välittäjätarjontaa ja konsulttiyrityksiä, kysele suosituksia ja selaile verkkosivuja. Kaupanteon koukeroihin ei kannata sukeltaa omin nokin, siinä yleensä polttaa näppinsä tavalla tai toisella.

Vaikka välittäjän palkkio tuntuisikin aluksi suolaiselta, se ei ole mitään verrattuna pahimpiin tarinoihin puille paljaille asuntokaupassa joutuneista suomalaisista.

Vaikka maa olisi lukuisilta lomilta tuttu ja kielitaitokin kunnossa, kannattaa rinnalle pestata paikallisen byrokratian kiemurat hallitseva avustaja, olipa se sitten kokenut luottoystävä tai projektiin palkattu yritys.
Ulkomaiseen asuntokauppaan erikoistuneita firmoja löytyy kaikkialta maailmasta. Varminta on valita avuksi jokin tunnettu ja hyvämaineinen yritys. Kaikkialla maailmassa on tiiviitä suomalaisyhteisöjä, joiden kautta löytyy luotettavia suosituksia, kenen kanssa kannattaa ryhtyä asuntokauppaa hiomaan.

Asuntokaupan lainsäädännössä ja toimintatavoissa on maakohtaisia eroja.

Suosituimmissa matkailumaissa toimii myös suomalaisten käsissä olevia yrityksiä, joiden kanssa asiointi käy mukavasti omalla kielellä. Esimerkiksi Espanjan suosikkikohteissa Aurinkorannikolla ja Kanarian saarilla sekä Portugalin Algarvessa suomalaisten kontaktiverkostot ovat tiiviit.

Käy paikan päällä

Älä ikinä osta asuntoa tai tee etukäteismaksuja ilman, että olet nähnyt asunnon ja tutustunut kohteeseen luotettavan asiantuntijan kanssa.

Ota vastaan apua ammattilaisilta!! Oikeasti!!

Tämä voi olla yksi elämäsi tärkeimmistä päätöksistä – ota hyöty irti ammattilaisten osaamisesta. Asunnon osto ulkomailta ei ole sen hankalampaa kuin Suomestakaan.

Tutustu alueeseen ja hintatasoon

Tällä hetkellä suomalaiset ostavat eniten kakkosasuntoja Virosta, Turkista ja Espanjasta. Voi olla fiksua asua kohdemaassa ensin vuokralla, ja sitten vasta ostaa asunto. Näin huomaa, mikä seutu viehättää eniten ja tutustuu paikalliseen kulttuuriin.

Kuten Suomessakin, eri kaupunkien sisällä saattaa olla mieluisia alueita ja vähemmän mieluisia. Tutustu myös paikallisten asuntoilmoitussivujen kautta hintatasoon, tämä auttaa varmistamaan, ettei maksa ylihintaa.

Soluttaudu paikalliseen elämään

Jotta loma-asunnolla viihtyisi paremmin, kannattaa tutustua paikallisiin ihmisiin. Voi vaikka yrittää löytää paikallisen apurin, joka pitää talosta huolta silloin, kun on itse muualla.

Sivukulut vaikuttavat asuinkustannuksiin

Asunnon hankkimisesta aiheutuu monenlaisia kuluja, kuten konsultin palkkio, notaarikulut ja erilaiset verot. Näiden kertaluonteisten maksujen lisäksi asumisen sivukustannukset ovat perusteellisen etukäteisselvityksen arvoisia, sillä maan tavoissa ja hinnoissa voi ilmetä odottamattomia yllätyksiä. Kun päätös ostaa loma-asunto on tehty, on ensisijaisen tärkeää löytää sellainen luotettava ihminen paikan päältä, joka ymmärtää maan asuntokauppaa. Asuntoa ostaessa moni asia saattaa erota: Espanjassa myydään esimerkiksi usein kiinteistöjä, kun taas Suomessa osakkeita. Myös maan verotusasioista kannattaa ottaa tarkkaan selvää: onko maassa omaisuusvero, kiinteistövero tai luovutusvero, mikäli asunnon myy?

Esimerkiksi sähkö, vesi ja jätehuolto ovat Etelä-Euroopassa huomattavasti kalliimpia kuin Suomessa. Tämä koskee etenkin Portugalia, jossa suuren puutarhan tai uima-altaan ylläpito voi haukata aimo lohkon asumisen kustannuksista.

Paikasta riippuen huomioitavana voi olla monia muitakin uudenlaisia kustannuksia: tarvitsetko vartiointiliikkeen palveluita, joudutko vuokraamaan parkkipaikan, mitä uima-altaan huolto maksaa? Entä paikallinen tv-lupa, rakennuksen hyönteismyrkytykset, pikkuremontit ja niin edelleen.

Pankki opastaa

Mikäli asunnon ostamiseksi on tarpeen hankkia lainaa, on oma pankki paras opastaja, jonka juttusilla kannattaa käydä niin ajoissa kuin mahdollista. Suomalaispankeista on yleensä mahdollista saada lainaa loma-asunnon hankkimiseen, mutta ulkomainen kiinteistö ei käy vakuudeksi.

Moni tasaa kakkosasunnon kustannuksia vuokraamalla sitä ulkopuolisille silloin, kun ei itse ole paikalla. Parhaita asuntoja ei edes tarvitse juuri markkinoida, puskaradio tekee tehtävänsä ja kiinnostuneita löytyy koko vuoden.

Tarkista ja varmista

Huolellisuuden ja tarkkuuden tärkeyttä asunnonostoprosessin kaikissa vaiheissa tuskin voi teroittaa liikaa. Tehdessäsi kauppaa ulkomailla on syytä valita kumppaninsa erittäin tarkkaan.

Todennäköisesti olet tietenkin tekemisissä aivan tavallisten ja rehellisten ihmisten kanssa missä päin maailmaa tahansa, mutta asuntobisneksessä liikkuu paljon huijareitakin, ja sellaisen uhriksi joutuvan on usein erittäin vaikea puolustaa oikeuksiaan vieraassa maassa.

Tarkista kaikki huolellisesti, perehdy asiakirjoihin myös itse ja käännätä ne tarvittaessa. Älä anna tarkkaavaisuuden herpaantua vieraan kielen vuoksi. Ole mieluummin vaikka hieman vainoharhainen kuin liian sinisilmäinen: tartu jokaiseen vähänkin outoon kohtaan papereissa, tarkista asiat huolellisesti ja varmista, että varmasti saat kaiken asiaankuuluvan informaation.

Joissain maissa esimerkiksi rakennuksen kiinnitysten tarkastaminen saattaa jäädä ostajan harteille. Myyjä ei ole niistä velvollinen kertomaan, eli jollet itse selvitä niitä ennen kaupan solmimista, joudut vastuuseen velasta. Omistaako asunnon omistajaksi esiintyvä henkilö todella kauppaamansa kiinteistön? Allekirjoita kauppasopimus vain kielellä, jota itse ymmärrät, ja teetä tarvittaessa viralliset käännökset kaikista papereista.

Kasinouutisia Suomeksi

Oletko miettinyt kirjoitetaanko ja julkaistaanko missään kasinouutisia suomeksi? Kyllä kasinouutisia suomeksi on luettavissa koska vain, ja uusia uutisia tulee viikoittain valikoidusti kaikista maailman, lähinnä Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilta. Uutisissa käsitellään sekä lakimuutoksia, peliuutuuksia kuin myös kaikkea muuta rahapelaamiseen, vedonlyöntiin ja vedonlyöntibonuksiin liittyvää.